Kirjastoautoon on hankittu kesän ja syksyn 2012 aikana teknistä varustusta, jonka avulla kirjastoautossa on mahdollista järjestää pienimuotoisia esityksiä, esittää mainoksia ja viedä kokonaisia kulttuuriesityksiä Ähtärin kylille. Varustukseen kuuluvat videotykki ja valkokangas. Tarkoitus on vielä hankkia äänentoistolaitteet sellaisia tilaisuuksia varten, jotka tapahtuvat auton ulkopuolella - autossa ääni kyllä kulkee.
Autossa on jopa hyvä akustiikka. Näin kertoi ensimmäinen kirjastoauton mukana kulkenut esiintyjä, trubaduuri Rolf Wirtanen. Yleisö oli suorastaan liikuttunut Wirtasen Lapintaika -esityksestä ja vielä illallakin Pirkanlinnassa esitetty kokonaisuus keräsi puoli salillista katsojia ja kuuntelijoita. Ensimmäisen kierroksen kokemukset olivat siis hyvät: paranneltavaa toki löytyi, mutta hankkeen perusajatus osoittautui kantavaksi.